Kanila

Kanilamme sijaitsee Pöytyän Riihikoskella yli 200 vuotta vanhan talon pihapiirissä.

Normaalien hoitotoimien lisäksi kaneja käsitellään päivittäin vähintään rapsuttelujen verran. Kanit myös pääsevät seuraamaan häkeistään ihmisten ja eläinten muita touhuja pihalla. Kanit elävät ja viihtyvät omissa ulkohäkeissään, missä niillä on tasoja monipuoliseen liikkumiseen, olkea ja heinää kaivamiseen sekä puiden oksia puuhaamiseen ja sisustamiseen.

Kanit elävät meillä ulkona ympäri vuoden. Häkkipaikkoja kanilassa on 24 ja kaneja yleensä vähintään saman verran. Aikuisilla kaneilla on noin 1,8 ja nuorilla 1,3 neliön häkit käytössään. Emot ja poikaset elävät 2-9 neliön häkeissä tai tarhoissa. Aikuisten häkeissä korkeutta on 1,4 metriä, jolloin kanit voivat käyttää myös koppiensa kattoja tai muita tasoja tähystämiseen.

Kaikissa häkissä käytössä ovat vessalaatikot ja kuivikkeena on olki, jolla myös pesät on vuorattu talviaikaan. Kanit kuitenkin harvoin oleilevat pesissään. Paksujen talviturkkiensa ansiosta ne köllöttelevät mieluiten pakkasilla ulkosalla. Pesät ovatkin kaneilla olemassa lähinnä suojapaikkoina yllättävissä ja oudoissa tilanteissa. Kaikissa häkeissä on lisäksi 2-3 kiinteää seinää ja katto eli tuulen- ja säänsuojaa niissä on paljon jo rakenteissa.


Kaniemme pääasiallisena ravintona on laadukas heinä, rehu sekä tietysti vesi.

Tuoreruokaa kanit saavat sen mukaan, mitä milloinkin on saatavilla. Puiden ja pensaiden oksia on tarjolla lähes ympäri vuoden, omenoita omppuaikaan ja vihreää mm. ruohoa, voikukkaa, ohdakkeita, takiaisia, vadelmaa ja pujoa koko sen ajan, kun pihalla on vihreää. Talveksi kuivaillaan jonkun verran nokkosta ja ohdaketta kotipihalta.

Kanimme viettävät suurimman osan ajasta omissa häkeissään yksittäin. Niillä on kuitenkin kuulo- ja näköyhteys muihin kaneihin. Muita he tapaavat lähinnä astutusten aikaan. Lisäksi poikaset elävät emojensa kanssa vähintään 8 viikon ikään saakka. Osa sisaruksista elää vielä tämän jälkeen viikkoja tai kuukausia yhdessä sukupuolittain jaettuna erityisesti silloin, jos haluamme rauhassa katsoa, kuka jää kotiin jatkamaan sukua.

Osa kaneistamme on rokotettu RHD- ja RHD2-virusta vastaan. Kaikilla ei kuitenkaan ole rokotuksen antamaa suojaa, joten vältämme ylimääräisiä kontakteja vieraiden kanien kanssa. Tästä syystä kanilamme uroksilla ei esimerkiksi voi käydä astuttamassa omia kanejaan.

RHD2-viruksesta voit lukea lisää Ruokaviraston sivuilta.