Tervetuloa Aasamaan kanilan kotisivuille!

Kasvatamme suurihopea-rotuisia kaneja Pöytyän Riihikoskella. Suurihopeita syntyy väreissä musta, luonnonharmaa sekä luonnonkeltainen.

Aasamaan-kasvattajanimi on hyväksytty sekä Suomen Kaniyhdistys ry:n että Kaniininkasvattajat ry:n toimesta. Suomen Kaniyhdistyksen kasvattajanumeroni on F157.

Aasamaa sanana on tahallisen kömpelö suomennos Asgårdista, skandinavisten aasa-jumalien asuinpaikasta. Nimen valinnan taustalla on halu päästä leikkimään satujen, myyttien ja lastenkirjojen hahmoilla kanien nimissä. Ovathan jänikset ja kanit itsekin monien satujen ja mytologioiden päähenkilöinä. Kanilasta löytyykin asukkaita Bamsesta Muksikseen, Ruttuvaarista Pikachuun ja Obelixista Silkkiapinaan.

Ensimmäinen suurihopea meille tuli vuonna 2017 ja kasvattajanimi "Aasamaan" myönnettiin vuonna 2019 Kaniininkasvattajat ry:n alle Suomen kani- ja jyrsijäliiton toimesta.

Vuonna 2020 sama nimi myönnettiin myös Suomen Kaniyhdistys ry:n toimesta (F157). Pyrin hakemaan lisäoppia kasvatustyöhön myös mm. eri kurssien muodossa.

Kurssien lisäksi lisäiloa harrastukseen tuovat erityisesti kaninäyttelyt.

Matkustaminen on koko perheen tärkeä harrastus. Kanitouhuihin se yhdistyy siten, että valtaosa kanilamme takana olevista kaneista on haettu Keski-Euroopasta. Vuosien 2019-2022 aikana kaneja on haettu mm. Ruotsista, Hollannista sekä Saksasta.